Tuotteet

Sohvan osto-opas

Sohvan ostajan opas – 5 hyödyllistä vinkkiä


Sohva on kodin sydän. Koko perhe voi kerääntyä yhdessä katsomaan elokuvia tai asettua rentoutumaan pitkän päivän jälkeen. On jopa tutkittu, että työpäivän jälkeen sohvalla rentoutuminen tai päiväunien ottaminen on hyödyllistä terveydelle, sillä se laskee stressitasoja ja auttaa mieltä orientoitumaan vapaa-aikaan. Sohva kannattaa valita huolella, sillä hyvä sohva voi kestää kovassakin käytössä jopa vuosikymmenen oikein hoidettuna alati muuttuvista arjen olosuhteista huolimatta. 


Mitä sitten kannattaa ottaa huomioon uuden sohvan hankinnassa? Kerromme viisi vinkkiä, joiden avulla löydät varmasti sopivan ja kestävän sohvan käyttöösi.


  1. Mittaa tila


    Kaikista tärkeintä on aloittaa mittauksella. On tärkeä tietää, paljonko tilaa sohvalle on käytettävissä ja minkä kokoinen sohva mahtuu ulko- ja väliovista sisään. Oletkin ehkä kuullut surkuhupaisia tarinoita, kun uusi sohva ei olekaan mahtunut ulko-ovista sisälle.


    Suuressa myymälässä sohva voi näyttää pienemmältä, mutta asia voi olla toisenlainen, kun sohva tuodaan kotiin. Voit myös ottaa asunnon pohjapiirroksen mukaan ostoksille, jotta sohvan kokoa voi vertailla helposti käytettävissä olevaan tilaan.


    Vaikka sohvan mitat kuulostaisivat sopivalta, on silti hyvä tehdä viimeisiä arvioita sen koosta. Jotta voit hahmottaa sohvan todellisen koon kotonasi, voit kokeilla merkitä teipillä lattiaan sohvan rajan. Näin voit nähdä sohvan todellisen koon huoneessasi.



  2. Mieti sohvan käyttötarkoitus


    Sohva on kodin sydän, jossa vietetään aikaa perheen ja ystävien kanssa, ja se heijastaa kodin arkea. Sohvalla koko perhe voi kokoontua katsomaan yhdessä elokuvaa tai rentoutua pitkän päivän jälkeen.


    Uutta sohvaa etsiessä on hyvä hahmottaa, millaisessa käytössä se tulisi olemaan. Onko esimerkiksi haussa löhöilyyn sopiva pehmeä sohva, ryhdikkäämpi kaluste lukunurkkaukseen vai makuuhuonetta koristava sirompi sohva?


    On tärkeää heti alkuvaiheessa kartoittaa, mitä ominaisuuksia sohvasta tulee löytyä. Majoitetaanko siinä mahdollisesti vieraita? Kuinka monta istujaa siihen täytyy enimmillään mahtua? Onko taloudessa lemmikkejä, jotka myös tarvitsevat oman tilansa?


    Perheille sopii yleensä paremmin hieman isommat kulmasohvat tai sohvakalusto, johon kuuluu sohva ja muutama nojatuoli, jotta kaikki perheenjäsenet mahtuvat istumaan yhdessä. Jos tilaa ei ole käytössä paljon, voi olla hyvä harkita kahden istuttavaa sohvaa ja sen kaveriksi rahia, jolle voi tarvittaessa laittaa tarjottimen, jolloin se toimii myös sohvapöytänä.


    Myös käyttäjien ikä on hyvä ottaa huomioon; matalalta ja pehmeältä sohvalta on iäkkäämmän tai huonosti liikkuvan ihmisen on vaikea kammeta ylös toisin kuin hieman korkeammalta sohvalta.


    Lue lisää divaani- ja kulmasohvien valinnasta kotiisi!



  3. Valitse elämäntapaasi sopiva kangasmateriaali


    Sohvan verhoilukangas on tärkeää ottaa huomioon, sillä se on avainasemassa sohvan kestävyyden kannalta. Esimerkiksi lapsiperheen kannattaa valita sohvaansa verhoilu, joka kestää vesipesua, jolloin mahdollisten tahrojen puhdistaminen on helppoa. Jos sohvassa on irrotettavat päälliset, ne on helppo ottaa pois puhdistamisen ajaksi.


    Sohvan verhoilun kestävyydestä kertoo tekstiilin Martindale-luku: mitä suurempi luku on, sitä kestävämpi on kangas. Normaaliin arkikulutukseen suositellaan vähintään 20 000–25 000 arvoa, mutta lemmikki- tai lapsitalouksiin on suotavaa, että arvo on tätä enemmän.


    Verhoilumateriaaleista villa kestää kulutusta parhaiten, ja se on erittäin suosittu materiaali. Kestävyyden lisäksi villa hylkii myös likaa, jolloin se pysyy helpommin puhtaana. Pellava ja puuvilla tuntuvat miellyttäviltä ja ovat kauniita, ekologisia materiaaleja. Tekokuidut ovat myös melko kestäviä ja helppo pitää puhtaana.


    Nahkasohva voi olla arvokas, mutta vastineeksi se kestää vuosikymmeniä ja on helppo pitää puhtaana. Tekonahasta valmistetut sohvat ovat nykyään myös kestävämpiä ja nahkasohvan tapaan helppo puhdistaa. Huomioi kuitenkin, että tekonahkaiset sohvat ovat hieman viileämpiä istua.


    Useimmiten sohvan pehmustemateriaalina on vaahtomuovi. Joissakin sohvissa on mahdollista valita untuva- tai höyhentäyte, joka tuntuu ylellisen pehmeältä, mutta ne vaativat säännöllistä hoitoa (pöyhimistä) ja ovat usein kalliimpia.



  4. Valitse sopiva väri sohvallesi värimallin avulla


    Kun suunnittelet sohvan ostoa, värimallista voi olla apua jo sisustuksen suunnitteluvaiheessa. Se voi auttaa hahmottamaan, millaisen ilmeen haluat antaa sisustettavalle tilalle.


    Ennen lopullista ostopäätöstä on hyvä ottaa värimalli mukaan kotiin, sillä sohvan väri voi näyttää erilaiselta valaistuksesta riippuen. Värimallin kanssa myös näkee, miten sohva sopii väriltään muuhun sisustukseen, kuten mattoon, verhoihin ja koristetyynyihin.



  5. Panosta laatuun


    Sohvan paino on melkein suoraan heijastettavissa sohvan laatuun. Raskaan rungon omaava sohva on yleensä valmistettu massiivipuusta ja vanerista. Tällöin sen jousitus on vankka ja tukeva. Myös istuintyynyt ovat laadukkaassa sohvassa helposti pöyhittävissä takaisin muotoonsa.


    Kevyemmän sohvan runko on yleensä valmistettu lastupuusta. Myös jouset voivat olla pienemmät, joka ajan saatossa saattaa tehdä sohvasta hieman muodottoman ja upottavamman, jolloin iäkkäämpien ja huonosti liikkuvien ihmisten voi olla vaikeampaa nousta sohvalta ylös.


    Jos katselet sohvia myymälässä, kokeile istua niillä. Istuinmukavuus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Juurikivellä useisiin sohviin voit valita istuin- ja selkänojatyynyjen kovuuden, käsinojat ja jalat, sekä lisäosia. Moniin sohviin on esimerkiksi saatavilla erillinen niskatuki sellaista kaipaavalle ja erimuotoisia raheja.


    Oli sitten etsinnässäsi koko perheen löhöilylinna tai pieneen tilaan sopiva virtaviivainen seurustelusohva, Juurikiveltä löydät valikoiman täynnä laadukkaita, kestäviä ja muokattavia sohvia! Sohvamme sopivat hektiseenkin arkeen.


    Älä myöskään suotta ujostele kysyä apua asiantuntijiltamme, sillä he auttavat mielellään oikean sohvan valinnassa.


    Tutustu valikoimaamme, ja löydä juuri sinun arkeesi sopiva sohva!




Tykkää meistä facebookissa!

Seuraa meitä instagramissa

Miksi Juurikivi:

- Kotimainen perheyritys
- Yli 60 vuoden kokemuksella
- Edulliset hinnat
- Laaja valikoima
- Tuotteet kotiin tuotuna, myös kasauspalvelu
- Tilaa yhdellä kertaa niin paljon kuin haluat! Maksat kuljetushinnan vain kerran
- Joustavat maksutavat
© Juurikivi 2019 - Toteutus: Tommi Hagelberg